Eilen toteutui viimein se päivä, jota me Marjon kanssa olemme suunnitelleet ja pohtineet jo lähes kaksi vuotta, opetustapahtuma kyläkätilöille opinnäytetyönämme. Olemme saaneet viime viikkojen aikana käännettyä englanniksi kaiken suomessa hankkimamme teoriatiedon opetustapahtumaa varten, sekä annettua sen eteenpäin päivän luennoitsijoille.
Päivä oli suunniteltu alkavan kyläkätilöiden ilmoittautumisella sekä teellä klo 8.00- 9.00. Muutamia kyläkätilöitä olikin paikalla jo kahdeksalta, mutta muut henkilöt jotka päivää olivat avustamassa (vastaanottaja sekä luennoitsijat) eivät tulleetkaan paikalle vielä kahdeksalta, vaan vasta puoli kymmenen tienoilla. Tämäkin tapahtui sen jälkeen kun muutama kyläkätilö oli hakenut heitä viereiseltä sairaalalta. Varsinaiset luennot saatiin käyntiin tunnin myöhässä ja viimeisimmät kyläkätilöt saapuivat paikalla vasta päivän puolivälissä. Olimme kuitenkin varautuneet siihen että täällä Keniassa ei olla niin tarkkoja ajan kanssa. Lopulliseksi osallistujamääräksi tuli 31 kyläkätilöä sekä 3 luennoitsijaa. Luennot pidettiin kiswahiliksi ja bukusuksi, joten emme hirveästi kyenneet seuraamaan luentojen etenemistä. Välillä kieliin sekoittui myös englantia, ja tästä johtuen saimme kuitenkin välillä vihjeitä siitä, mikä asia oli käsittelyn aiheena parhaillaan. Kyläkätilöiden tavan mukaisesti päivän kulkuun liittyi lauluhetkiä esim. luennoitsijoiden/aihealueiden vaihtuessa.
Tietysti myös meillä oli Marjon kanssa pidettävä vähän opetusta, olimmehan päivän järjestäjiä. Valitsimme hyvin lyhyen aihealueen, jonka vedimme läpi aikamoisella vauhdilla. Tämä oli tarpeellista myös ajankäytön vuoksi, sillä kaikki mitä puhuimme englanniksi, oli muiden luennoitsijoiden käännettävä kiswahliksi/bukusuksi. Päivän lopuksi jaoimme osallistujille todistukset sekä tarvikepakkaukset. Kyläkätilöt olivat hyvin iloisia tarvikepakkauksista, jotka sisälsivät saippuan, käsipyyhkeen, partateriä, puuvillalankaa, puhdistusainetta sekä synnytysalustat. Kaiken kaikkiaan päivä meni hyvin eikä valittamista ole. Nyt jäljellä on paljon kirjallista työtä ennen kuin lopullinen työ on saatu päätökseen.
Meillä on vielä reilu viikko jäljellä täällä Sirisiassa ja sitten pääsemme vaihtamaan maisemaa. Onhan tämä ihana paikka, mutta monen viikon jälkeen alkaa vaivata tekemisen puute. Harjoittelu on ohi, ja viimeiset terveyskasvatustunnit pidimme tällä viikolla. Ensi viikolla käymme yhtenä päivänä tutustumassa Bungoman sairaalaan, mutta muu aika onkin varattu löhöämiselle. Tällä siis tarkoitan auringonottoa. Ikävä kyllä täytyy myöntää että viime viikkojen aikana täällä on ollut hyvin sateista lukuun ottamatta muutamaa päivää. Toivon mukaan tilanne muuttuu parempaan suuntaan, muutenhan se vähäinenkin aktiviteetti meidän päivissämme häviää. Tämähän tarkoittaisi sitä, että ulkona makaamisen sijasta joutuisimme makaamaan sisällä sängyssä, eikä se kuulosta yhtään niin aktiiviselta toiminnalta kuin auringonotto. On tämä opiskelu rankkaa…
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
tiistai 17. marraskuuta 2009
17.11.2009 VIISAUKSIA JAETTAVAKSI ASTI
Muutamilla meistä on ollut nyt viimeiset harjoittelupäivät käsillä viereisessä sairaalassa. Onneksemme olemme saaneet sinne paikallisia sairaanhoitajaopiskelijoita harjoitteluun, he kun ilmeisesti tietävät kaikesta enemmän kuin me suomalaiset ja voivat päteä ja kuulustella meitä asiasta kuin asiasta. Tämän me hölmöt suomalaiset olemme nyt heiltä oppineet:
- malarian voi sairastavaa vain kerran, tämän jälkeen siihen kehittyy immuniteetti (tämän kuulimme pian valmistuvalta sairaanhoitajaopiskelijalta)
- koska Afrikassa on niin aurinkoista ja lämmintä hormonit ovat aktiivisempia täällä, siksipä HIV on yleisempää. Koska suomessa ihmiset ovat niin sulkeutuneita ja siellä on niin kylmä (ihmiset pysyvät paljon sisällä esim. talvella) ei meillä HIV leviä samalla tavalla. (Ilmeisesti suomalaiset eivät sitten harrasta seksiä kylmyyden ja tästä johtuvan hormonien hiljaisen toiminnan vuoksi)
- Suomessa homoliitot ovat sallittuja, tässäpä syy Suomen pieneen populaatioon. Avioliitto on vain lapsien tekemistä varten, joten homoilla ei ole mitään järkeä mennä naimisiin. Homot eivät voi tehdä lapsia → he eivät täytä tehtäväänsä maan päällä → homot ovat turhia ihmisiä
- sääli teitä suomalaisia jotka ette käy kirkossa ja rukoile joka aamu. tätä seurasi kysymys: onko sinulle ikinä kerrottu Jeesuksesta?
Kyllä olo on nyt niin paljon viisaampi. Toivottavasti myös te suomessa tiedätte nyt asioista vähän enemmän.
Toinen päivittelemisen arvoinen asia seurasi siitä, kun pyysimme kondomeja vietäväksi koululle, jossa pidämme terveyskasvatusta. Koulun tytöt ovat keskimäärin 14- 17 -vuotiaita ja myöskin täällä esiintyvistä teiniraskauksista johtuen pidämme heille hieman seksivalistusta. Tytöt pyysivät meitä tuomaan heille muutamia kondomeja koska ilmeisesti heitä hävettää hakea niitä terveyskeskukselta. Tällaisen vastaanoton siis saimme:
Mitä te olette tytöille opettaneet? Oletteko kertoneet heille HIV/AIDS:sta? Miksi tytöt sitten haluavat kondomeja? Eivätkö he ole oppineet mitään? Me nimenomaan opetamme että seksistä tulee pidättäytyä avioliittoon ja opiskelujen loppuun asti. Jos te viette kondomeja heille, niin te vain kannustatte harrastamaan seksiä aikaisin! Eivät ne tytöt mitään kondomeja tarvitse, eivät ne voi tulla raskaaksi kun eiväthän ne nyt seksiä siellä koululla harrasta…
Me tuijotimme monttu auki että mitä helv…? Sittenpä avasimme suumme ja annoimme herran kuulla hieman faktoja teiniraskauksista jne. Loppujen lopuksi poistuimme huoneesta 100kpl kondomipaketti kourassa ja kehujen kera siitä että olemme opettaneet hyvin. Ajattelimme keskustella aiheesta vielä samaisen herran kanssa jahka kerkeämme. Ei se ole ihmekään etteivät tytöt halua tulla itse hakemaan sairaalasta kondomeja kun vastaanotto oli tällainen…
Nyt pari päivää myöhemmin koulun tytöt kertoivat meille todellisen syyn siihen, mikseivät he halua hakea kondomeja terveyskeskuksesta: heidän koulunsa rehtori saa heti asiasta ilmoituksen. Alkaa hieman turhauttaa tämä koko homma. Mitä apua tästä meidän antamasta valistuksesta on jos sitä ei voi toteuttaa käytännössä? Saammehan me kertoa miten kondomit ehkäisevät HIV/AIDS:a, sukupuolitauteja ja teiniraskauksia jos he eivät voi/uskalla hankkia niitä. Tämän lisäksi kouluissa levitetään ihan vääriä tietoja(kuten aikaisemmassa tekstissäni joitain jo ylös kirjoitinkin) ja totta kai oppilaat ennemmin uskovat omia opettajiansa kuin meitä… Todella, todella turhauttavaa. Tämän kaiken kuultuamme olemme päättäneet alkaa välittömiin toimiin ja mennä heti huomenna sairaalaan keskustelemaan näistä asioista.
Viime viikonlopun vietimme Kisumussa pienellä porukalla. Tutustuimme hieman paremmin kaupunkiin jossa tulemme lomailemaan viikon ensi kuussa. Oli kyllä mukava päästä hetkeksi täältä maalta pois ja tuulettautumaan. Lähdimme takaisin sunnuntai aamupäivänä. Matkan Kisumusta Bungomaan kuljimme matatulla, eli ”14-paikkaisella” vanhalla Hiacella. Heittomerkit koska monesti näissä autoissa saattaa olla yli 20 henkeä. No..kesken matkan takarengas puhkesi. Saanen esitellä Kenialaisen ratkaisun renkaanvaihdolle:
1. Pysäytä tien laitaan ja odota että toinen matatu tulee ohi, sellainen jolla on antaa sinulle vararengas kun itselläsi ei sellaista ole
2. Vihdoin renkaan saatuasi kuluta aikaa pähkäilemällä että mihinkähän kohti tunkin laittaisit niin että parhaiten saisit auton nostettua. Kokeile nostamista tunkilla kun autossa istuu vielä n.6henkilöä. Kun auto ei nouse, keikuttakaa autoa miesvoimin samaan tahtiin kun tunkilla kokeilet sitä nostaa.
3. Kun huomaat että tämä ei toimi, pyydä ihmiset ulos autosta. Sitten kokeile taas nostaa autoa. Tunkki ei toimi kunnolla joten keikuttakaa autoa/nostakaa autoa miesvoimin. Tämä ei toimi A: koska auton kori on niin höllästi kiinni että se kyllä nousee mutta auton alusta ei nouse mihinkään, B: koska yksi miehistä seisoo auton takan laiskotelle ja sokeriruokoa pureskellen. Kun muut huomaavat tämän tulee sekin mies ”nostamaan” autoa.
4. Lopulta huomaat, että nämä toimet eivät edelleenkään auta ettekä saa autoa nousemaan. Vaihtoehtoisesti kaivakaa kuoppaa renkaan alle niin, että sen saa vaihdettua. Tähän käyttäkää pientä rautatankoa jotta kaikki kävisi mahdollisimman hitaasti. Hitautta lisää se että tunkki pettää välillä.
5. Lopulta rengas saadaan paikalleen, eikä se ole niin justiinsa niiden muttereiden kanssa. Ei niitä kaikkea kuutta kappaletta tarvita, 4-5 riittää.
Päästyämme Bungomaan jatkoimme matkaa eteenpäin isolla bussilla Chweleen, joka on toinen pieni kylä tässä Sirisian lähellä. Sieltä otimme mopotaksit ja ajelimme kolmipäällä Sirisiaan, ilman kypärää luonnollisesti. Kyllähän sitä vähän jännitti että pysyykö edes kyydissä siinä takana, tiet kun eivät ole tasaisimmasta päästä. Matka meni kuitenkin hyvin, voisin ehkä uskaltautua kyytiin jopa uudelleen.
- malarian voi sairastavaa vain kerran, tämän jälkeen siihen kehittyy immuniteetti (tämän kuulimme pian valmistuvalta sairaanhoitajaopiskelijalta)
- koska Afrikassa on niin aurinkoista ja lämmintä hormonit ovat aktiivisempia täällä, siksipä HIV on yleisempää. Koska suomessa ihmiset ovat niin sulkeutuneita ja siellä on niin kylmä (ihmiset pysyvät paljon sisällä esim. talvella) ei meillä HIV leviä samalla tavalla. (Ilmeisesti suomalaiset eivät sitten harrasta seksiä kylmyyden ja tästä johtuvan hormonien hiljaisen toiminnan vuoksi)
- Suomessa homoliitot ovat sallittuja, tässäpä syy Suomen pieneen populaatioon. Avioliitto on vain lapsien tekemistä varten, joten homoilla ei ole mitään järkeä mennä naimisiin. Homot eivät voi tehdä lapsia → he eivät täytä tehtäväänsä maan päällä → homot ovat turhia ihmisiä
- sääli teitä suomalaisia jotka ette käy kirkossa ja rukoile joka aamu. tätä seurasi kysymys: onko sinulle ikinä kerrottu Jeesuksesta?
Kyllä olo on nyt niin paljon viisaampi. Toivottavasti myös te suomessa tiedätte nyt asioista vähän enemmän.
Toinen päivittelemisen arvoinen asia seurasi siitä, kun pyysimme kondomeja vietäväksi koululle, jossa pidämme terveyskasvatusta. Koulun tytöt ovat keskimäärin 14- 17 -vuotiaita ja myöskin täällä esiintyvistä teiniraskauksista johtuen pidämme heille hieman seksivalistusta. Tytöt pyysivät meitä tuomaan heille muutamia kondomeja koska ilmeisesti heitä hävettää hakea niitä terveyskeskukselta. Tällaisen vastaanoton siis saimme:
Mitä te olette tytöille opettaneet? Oletteko kertoneet heille HIV/AIDS:sta? Miksi tytöt sitten haluavat kondomeja? Eivätkö he ole oppineet mitään? Me nimenomaan opetamme että seksistä tulee pidättäytyä avioliittoon ja opiskelujen loppuun asti. Jos te viette kondomeja heille, niin te vain kannustatte harrastamaan seksiä aikaisin! Eivät ne tytöt mitään kondomeja tarvitse, eivät ne voi tulla raskaaksi kun eiväthän ne nyt seksiä siellä koululla harrasta…
Me tuijotimme monttu auki että mitä helv…? Sittenpä avasimme suumme ja annoimme herran kuulla hieman faktoja teiniraskauksista jne. Loppujen lopuksi poistuimme huoneesta 100kpl kondomipaketti kourassa ja kehujen kera siitä että olemme opettaneet hyvin. Ajattelimme keskustella aiheesta vielä samaisen herran kanssa jahka kerkeämme. Ei se ole ihmekään etteivät tytöt halua tulla itse hakemaan sairaalasta kondomeja kun vastaanotto oli tällainen…
Nyt pari päivää myöhemmin koulun tytöt kertoivat meille todellisen syyn siihen, mikseivät he halua hakea kondomeja terveyskeskuksesta: heidän koulunsa rehtori saa heti asiasta ilmoituksen. Alkaa hieman turhauttaa tämä koko homma. Mitä apua tästä meidän antamasta valistuksesta on jos sitä ei voi toteuttaa käytännössä? Saammehan me kertoa miten kondomit ehkäisevät HIV/AIDS:a, sukupuolitauteja ja teiniraskauksia jos he eivät voi/uskalla hankkia niitä. Tämän lisäksi kouluissa levitetään ihan vääriä tietoja(kuten aikaisemmassa tekstissäni joitain jo ylös kirjoitinkin) ja totta kai oppilaat ennemmin uskovat omia opettajiansa kuin meitä… Todella, todella turhauttavaa. Tämän kaiken kuultuamme olemme päättäneet alkaa välittömiin toimiin ja mennä heti huomenna sairaalaan keskustelemaan näistä asioista.
Viime viikonlopun vietimme Kisumussa pienellä porukalla. Tutustuimme hieman paremmin kaupunkiin jossa tulemme lomailemaan viikon ensi kuussa. Oli kyllä mukava päästä hetkeksi täältä maalta pois ja tuulettautumaan. Lähdimme takaisin sunnuntai aamupäivänä. Matkan Kisumusta Bungomaan kuljimme matatulla, eli ”14-paikkaisella” vanhalla Hiacella. Heittomerkit koska monesti näissä autoissa saattaa olla yli 20 henkeä. No..kesken matkan takarengas puhkesi. Saanen esitellä Kenialaisen ratkaisun renkaanvaihdolle:
1. Pysäytä tien laitaan ja odota että toinen matatu tulee ohi, sellainen jolla on antaa sinulle vararengas kun itselläsi ei sellaista ole
2. Vihdoin renkaan saatuasi kuluta aikaa pähkäilemällä että mihinkähän kohti tunkin laittaisit niin että parhaiten saisit auton nostettua. Kokeile nostamista tunkilla kun autossa istuu vielä n.6henkilöä. Kun auto ei nouse, keikuttakaa autoa miesvoimin samaan tahtiin kun tunkilla kokeilet sitä nostaa.
3. Kun huomaat että tämä ei toimi, pyydä ihmiset ulos autosta. Sitten kokeile taas nostaa autoa. Tunkki ei toimi kunnolla joten keikuttakaa autoa/nostakaa autoa miesvoimin. Tämä ei toimi A: koska auton kori on niin höllästi kiinni että se kyllä nousee mutta auton alusta ei nouse mihinkään, B: koska yksi miehistä seisoo auton takan laiskotelle ja sokeriruokoa pureskellen. Kun muut huomaavat tämän tulee sekin mies ”nostamaan” autoa.
4. Lopulta huomaat, että nämä toimet eivät edelleenkään auta ettekä saa autoa nousemaan. Vaihtoehtoisesti kaivakaa kuoppaa renkaan alle niin, että sen saa vaihdettua. Tähän käyttäkää pientä rautatankoa jotta kaikki kävisi mahdollisimman hitaasti. Hitautta lisää se että tunkki pettää välillä.
5. Lopulta rengas saadaan paikalleen, eikä se ole niin justiinsa niiden muttereiden kanssa. Ei niitä kaikkea kuutta kappaletta tarvita, 4-5 riittää.
Päästyämme Bungomaan jatkoimme matkaa eteenpäin isolla bussilla Chweleen, joka on toinen pieni kylä tässä Sirisian lähellä. Sieltä otimme mopotaksit ja ajelimme kolmipäällä Sirisiaan, ilman kypärää luonnollisesti. Kyllähän sitä vähän jännitti että pysyykö edes kyydissä siinä takana, tiet kun eivät ole tasaisimmasta päästä. Matka meni kuitenkin hyvin, voisin ehkä uskaltautua kyytiin jopa uudelleen.
tiistai 10. marraskuuta 2009
10.11.2009 TERVEYSKASVATUSTA
Viimeiset puolitoista viikkoa olemme kuluttaneet pitämällä terveyskasvatusta paikallisessa koulussa 6-8 luokkalaisille. Kuten aikaisemmin olenkin jo maininnut, olemme opettaneet heille yleisimmistä taudeista Keniassa, sukupuolitaudeista ja HIV/AIDS:sta sekä teiniraskauksista. Tämä on sujunut kaikin puolin hyvin jopa minunlaiseltani esiintymiskammoiselta ihmiseltä. Oppilaat ovat esittäneet paljon hyviä kysymyksiä aiheista mutta myös hieman outoja (esim. miksi infektion saaneita ihmisiä neuvotaan syömään keitettyjä munia mutta ei paistettuja?).
Monet kysymykset kertoivat siitä kuinka vähän oppilailla on perustietoa asioista ja kuinka paljon heillä on vääriä uskomuksia. Opettajissa on kyllä varmasti osa syytä vääriin tietoihin.
Tässäpä muutamia viisauksia paikallisilta opettajilta:
- Jos sinulla on sormessa haava ja kosket sillä jonkun sukupuolitaudin omaavan miehen/naisen sukupuolielimiin, saat sen sukupuolitaudin, myöskin käsiisi
- Jos kosket sukupuolitaudin omaavan miehen/naisen sukupuolielimiin ja kosket sen jälkeen silmääsi, tulet sokeaksi
- Jos tyttö istuu pojan sängylle jossa on spermaa, tyttö tulee raskaaksi
- Jos lapsi syntyy ennenaikaisena, esim. 7-8kk, siltä voi puuttua raajoja tai jopa pää
- Jos äidillä on mikä tahansa sukupuolitauti raskaana ollessa/synnyttäessä, lapsesta voi tulla sokea ja jopa vähä-älyinen
- Jos hankkii lapsia yli 23- vuotiaana, lapsista tulee vähä-älyisiä
- Jos kondomi lähtee seksin aikana pois paikoiltaan, se voi mennä tytön mahaan
- Jos harrastaa paljon seksiä(joko itsensä tai toisen ihmisen kanssa) sperma voi loppua
Yritäppäs tässä sitten perustella että miksi sängylle istumisesta ei tule raskaaksi kun heidän opettajansa on joskus väittänyt toista…
Olemme myös julistaneet sitä että homoseksuaalisuus on ok, kun homous on täällä laissa kiellettyä. Hyvä me. Täällä pidättäytyminen on yleistä ja sitä on kaikille oppilaille iskostettu pääkoppaan. Olemme kertoneet siitä, että seksuaalisuus ja seksin aloittamisen ajankohta on jokaisen oma henkilökohtainen asia, eikä ole pakollista odottaa avioliittoon. Tästä seurasi paheksuvia katseita opettajalta. Jälleen: hyvä me.
Monet kysymykset kertoivat siitä kuinka vähän oppilailla on perustietoa asioista ja kuinka paljon heillä on vääriä uskomuksia. Opettajissa on kyllä varmasti osa syytä vääriin tietoihin.
Tässäpä muutamia viisauksia paikallisilta opettajilta:
- Jos sinulla on sormessa haava ja kosket sillä jonkun sukupuolitaudin omaavan miehen/naisen sukupuolielimiin, saat sen sukupuolitaudin, myöskin käsiisi
- Jos kosket sukupuolitaudin omaavan miehen/naisen sukupuolielimiin ja kosket sen jälkeen silmääsi, tulet sokeaksi
- Jos tyttö istuu pojan sängylle jossa on spermaa, tyttö tulee raskaaksi
- Jos lapsi syntyy ennenaikaisena, esim. 7-8kk, siltä voi puuttua raajoja tai jopa pää
- Jos äidillä on mikä tahansa sukupuolitauti raskaana ollessa/synnyttäessä, lapsesta voi tulla sokea ja jopa vähä-älyinen
- Jos hankkii lapsia yli 23- vuotiaana, lapsista tulee vähä-älyisiä
- Jos kondomi lähtee seksin aikana pois paikoiltaan, se voi mennä tytön mahaan
- Jos harrastaa paljon seksiä(joko itsensä tai toisen ihmisen kanssa) sperma voi loppua
Yritäppäs tässä sitten perustella että miksi sängylle istumisesta ei tule raskaaksi kun heidän opettajansa on joskus väittänyt toista…
Olemme myös julistaneet sitä että homoseksuaalisuus on ok, kun homous on täällä laissa kiellettyä. Hyvä me. Täällä pidättäytyminen on yleistä ja sitä on kaikille oppilaille iskostettu pääkoppaan. Olemme kertoneet siitä, että seksuaalisuus ja seksin aloittamisen ajankohta on jokaisen oma henkilökohtainen asia, eikä ole pakollista odottaa avioliittoon. Tästä seurasi paheksuvia katseita opettajalta. Jälleen: hyvä me.
tiistai 3. marraskuuta 2009
3.11.2009 HARJOITTELUA JA SAFARIA
Olemme nyt viettäneet pari viikkoa täällä Sirisiassa, ja ainakin tähän asti olen nauttinut maaseudun rauhallisuudesta. Harjoittelua olemme suorittaneet sairaalassa, joka sijaitsee 200m päässä asunnoistamme. Sairaala on hyvin pieni, ja aikaisemmin se onkin toimittanut terveyskeskuksen asemaa. Sairaalassa olemme olleet lähinnä mukana aamukierroilla sekä lasten-, äitiys- ja rokotusvastaanotolla. Potilaita on vähänlaisesti, parhaana aamuna kaikilla vuodeosastoilla(miesten-, naisten-, lasten-, synnytys-, raskaana olevien ja synnyttäneiden vuodeosastoilla) peräti 10 kappaletta. Meininki on edelleen erilaista kuin Suomessa, mutta eipäs tässä ole muu auttanut kuin tottua asiaan. Tästä erimerkkinä se, ettei ole mitenkään huomion arvoista jos osastolla tepastelee kana tai koira. Kerran jopa lammas vieraili terveyskeskuksessa. Mielenkiintoista oli päästä seuraamaan palovammapotilaan haavanpuhdistusta, kun koko viime kesän oli töissä osastolla jossa mm. näitä potilaita pääsi hoitelemaan. Hoito oli sinänsä sama, mutta sen toteuttamisessa oli hieman parantamisen varaa:
- älä laita jo käytettyjä pesulappuja keittosuolavatiin, jossa aiot vielä kostuttaa seuraavatkin (vielä puhtaat) puhdistuslaput
- palovammat ovat kipeitä, hellävaraisuus ei olisi pahitteeksi (varsinkin kun potilas saa vaan perus särkylääkkeitä, ei mitään vahvempia aineita)
- vaihda hanskat välillä, varsinkin kun käyt hakemassa lisää tarvikkeita mistä lie osaston ulkopuolelta, äläkä lämi kyseisillä hanskoilla vielä palovammaa(!!) Saahan sitä rasvaa ottaa tikulla puhtaasti purkista kun sen jälkeen sitä levittää samoilla hanskoilla vamma-alueelle…
- hoidon jälkeen vamma-alue olisi hyvä suojata puhtailla taitoksilla, eikä vain jättää sitä auki rasvat päällä
Sairaalassa olon lisäksi olemme sopineet parin läheisen koulun kanssa terveyskasvatustapahtumista, joita tulemme pitämään seuraavien viikkojen aikana. Käsiteltäviä aiheita ovat yleisimmät sairaudet Keniassa, sukupuolitaudit, teiniraskaudet ja alkoholin käyttö. Tämä on ihan mukavaa vaihtelua pelkkään sairaalalla oloon.
Opinnäytetyömme on myös päässyt etenemään pikkuhiljaa, opetustapahtuman päivämääräksi on päätetty 24.11, olemme myös päässeet yhteisymmärrykseen siinä käsiteltävistä aiheista. Nyt olisi siis edessä paljon kääntämistä englannin kielelle.
Sähkö- ja vesikatkokset ovat täällä Sirisiassa arkea, josta emme enää jaksa paljoakaan hätkähtää. Kynttiläillallista olemme viettäneet useampaankin otteeseen ja kirjaa lukeneet/matkapäiväkirjaa kirjoittaneet taskulampun valossa. Monesti illalla korttipeli ei paljoa häiriinny yhtäkkisestä valojen sammumisesta, vaan kaikki tyynen rauhallisesti napsauttavat jo valmiina paikallaan olevan otsalampun päälle.
Vapaa-aikamme olemme hyödyntäneet ottamalla aurinkoa ( ja vähän palamalla. Kyllä, olen löytänyt kehostani vielä alueita jotka eivät olleet palaneet, mutta jotka ilmeisesti ovat täysin mahdollisia polttaa) ja kylällä kuljeskellen. Kävimme yhtenä viikonloppuna Bungomassa, joka on astetta isompi kaupunki tässä lähellä. Siellä vierähti yksi päivä ostellen kaikkea tarpeellista mitä täältä maalta ei löydy kaupoista. Olemme myös aloittaneet aamulenkkeilyn arkiaamuisin ennen harjoitteluun menoa. Tämä tarkoittaa sitä että heräämme vapaaehtoisesti ennen sian pieremää kun aurinko vasta nousee ja lähdemme käymään 1-1,5h lenkkejä ennen kuin tulee liian kuuma. Eräänäkin aamuna oli VAIN 17 astetta ennen kuin aurinko alkoi kunnolla porottaan. Maasto on loivasta mäkisestä maastosta aina hitaan kuoleman aiheuttaviin kalliokiipeilyihin, lenkkireitistä riippuen. Lenkit kyllä laittavat hengen ahtaalle, mistä syytän sitä että olemme n.1,8 km korkeudessa, enkä suinkaan rapakuntoani.
Viime viikonlopun vietimme safarilla Masai Maralla. Lähdimme torstaina Kisumuun, josta seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Masai Maraa. Matka sinne kesti autolla kuutisen tuntia, olimme perillä perjantaina iltapäivällä. Safari kesti 3 päivää ja 2 yötä, käytännössä siis perjantaista sunnuntaihin. Yövyimme teltoissa, joissa on oikea kunnon vessa, suihku ja sängyt. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana pääsin nauttimaan lämpimästä suihkusta.
Kävimme ensimmäisellä ajelulla puistossa perjantaina alku illasta, ja jo silloin näimme monia elukoita. Meitä on kymmenen hengen porukka, joten meidän jaettiin kahteen autoon. Kun ilta alkoi hämärtää ja aikomus oli suunnata takaisin leiriin, niin jotenkin jouduimme eksyksiin. Siellä sitten kiertelimme pimeässä teitä ja jännitimme pääsemmekö vielä samana iltana takaisin. Kyllähän se oikea reitti lopulta löytyi, mutta olimme leirissä puolitoista tuntia myöhässä. Ei siinä muuten mitään kummempaa ollut, kunhan vaan vähän jännitystä elämään olla eksyksissä pilkkopimeässä safarilla. Lauantaina vietimme puistossa koko päivän ja sunnuntaina kävimme vielä lyhyen ajon ennen aamupalaa. Pieniä ongelmia oli meidän automme kanssa, kun jonkin sortin kosketushäiriöstä johtuen se ei aina halunnut käynnistyä. Tämä tapahtui mm. ollessamme 10m päässä leijonista… Sunnuntainakin kohtasimme vastoinkäymisiä, kun 10min puistoon saapumisen jälkeen automme toinen takarengas posahti. Siinäpäs kuskit sitten alkoivat vararenkaan vaihtoon, mikä ei loppupeleissä hyödyttänyt yhtään mitään kun vararengaskin osoittautui tyhjäksi. Änkesimme siis kaikki yhteen autoon ja ajelimme pari tuntia tiiviissä tunnelmassa. Tässäpä tiivistetysti safarin saldo: leijonia, gepardeja, seeproja, kirahveja, sarvikuonoja, norsuja, virtahepoja, krokotiileja, puhveleita, erilaisia antilooppeja ja lintuja, hyeena ja sakaaleja. Oli jännä nähdä myös se kuinka ympäristö muuttui ajomatkan aikana. Täällä Sirisiassa kaikki on niin vehreää ja kaunista ja mitä lähemmäs Masai Maraa pääsimme, sitä karummaksi luonto muuttui. Kaiken kaikkiaan odotukset safarista ylittyivät, en uskonut näkeväni kaikkea sitä minkä näin.
Sunnuntaina paluumatkalla vietimme 10h autossa ja ensimmäistä kertaa elämäni aikana kärsin matkapahoinvoinnista. Tämän jälkeen täytyy tunnustaa, että niin paljon kuin nautinkin matkustamisessa täällä, niin ikävä tuli Suomeen, jossa tiet ovat teitä, eivät pottupeltoja – ja montut tiessä ovat poikkeus, eivät sääntö.
- älä laita jo käytettyjä pesulappuja keittosuolavatiin, jossa aiot vielä kostuttaa seuraavatkin (vielä puhtaat) puhdistuslaput
- palovammat ovat kipeitä, hellävaraisuus ei olisi pahitteeksi (varsinkin kun potilas saa vaan perus särkylääkkeitä, ei mitään vahvempia aineita)
- vaihda hanskat välillä, varsinkin kun käyt hakemassa lisää tarvikkeita mistä lie osaston ulkopuolelta, äläkä lämi kyseisillä hanskoilla vielä palovammaa(!!) Saahan sitä rasvaa ottaa tikulla puhtaasti purkista kun sen jälkeen sitä levittää samoilla hanskoilla vamma-alueelle…
- hoidon jälkeen vamma-alue olisi hyvä suojata puhtailla taitoksilla, eikä vain jättää sitä auki rasvat päällä
Sairaalassa olon lisäksi olemme sopineet parin läheisen koulun kanssa terveyskasvatustapahtumista, joita tulemme pitämään seuraavien viikkojen aikana. Käsiteltäviä aiheita ovat yleisimmät sairaudet Keniassa, sukupuolitaudit, teiniraskaudet ja alkoholin käyttö. Tämä on ihan mukavaa vaihtelua pelkkään sairaalalla oloon.
Opinnäytetyömme on myös päässyt etenemään pikkuhiljaa, opetustapahtuman päivämääräksi on päätetty 24.11, olemme myös päässeet yhteisymmärrykseen siinä käsiteltävistä aiheista. Nyt olisi siis edessä paljon kääntämistä englannin kielelle.
Sähkö- ja vesikatkokset ovat täällä Sirisiassa arkea, josta emme enää jaksa paljoakaan hätkähtää. Kynttiläillallista olemme viettäneet useampaankin otteeseen ja kirjaa lukeneet/matkapäiväkirjaa kirjoittaneet taskulampun valossa. Monesti illalla korttipeli ei paljoa häiriinny yhtäkkisestä valojen sammumisesta, vaan kaikki tyynen rauhallisesti napsauttavat jo valmiina paikallaan olevan otsalampun päälle.
Vapaa-aikamme olemme hyödyntäneet ottamalla aurinkoa ( ja vähän palamalla. Kyllä, olen löytänyt kehostani vielä alueita jotka eivät olleet palaneet, mutta jotka ilmeisesti ovat täysin mahdollisia polttaa) ja kylällä kuljeskellen. Kävimme yhtenä viikonloppuna Bungomassa, joka on astetta isompi kaupunki tässä lähellä. Siellä vierähti yksi päivä ostellen kaikkea tarpeellista mitä täältä maalta ei löydy kaupoista. Olemme myös aloittaneet aamulenkkeilyn arkiaamuisin ennen harjoitteluun menoa. Tämä tarkoittaa sitä että heräämme vapaaehtoisesti ennen sian pieremää kun aurinko vasta nousee ja lähdemme käymään 1-1,5h lenkkejä ennen kuin tulee liian kuuma. Eräänäkin aamuna oli VAIN 17 astetta ennen kuin aurinko alkoi kunnolla porottaan. Maasto on loivasta mäkisestä maastosta aina hitaan kuoleman aiheuttaviin kalliokiipeilyihin, lenkkireitistä riippuen. Lenkit kyllä laittavat hengen ahtaalle, mistä syytän sitä että olemme n.1,8 km korkeudessa, enkä suinkaan rapakuntoani.
Viime viikonlopun vietimme safarilla Masai Maralla. Lähdimme torstaina Kisumuun, josta seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Masai Maraa. Matka sinne kesti autolla kuutisen tuntia, olimme perillä perjantaina iltapäivällä. Safari kesti 3 päivää ja 2 yötä, käytännössä siis perjantaista sunnuntaihin. Yövyimme teltoissa, joissa on oikea kunnon vessa, suihku ja sängyt. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana pääsin nauttimaan lämpimästä suihkusta.
Kävimme ensimmäisellä ajelulla puistossa perjantaina alku illasta, ja jo silloin näimme monia elukoita. Meitä on kymmenen hengen porukka, joten meidän jaettiin kahteen autoon. Kun ilta alkoi hämärtää ja aikomus oli suunnata takaisin leiriin, niin jotenkin jouduimme eksyksiin. Siellä sitten kiertelimme pimeässä teitä ja jännitimme pääsemmekö vielä samana iltana takaisin. Kyllähän se oikea reitti lopulta löytyi, mutta olimme leirissä puolitoista tuntia myöhässä. Ei siinä muuten mitään kummempaa ollut, kunhan vaan vähän jännitystä elämään olla eksyksissä pilkkopimeässä safarilla. Lauantaina vietimme puistossa koko päivän ja sunnuntaina kävimme vielä lyhyen ajon ennen aamupalaa. Pieniä ongelmia oli meidän automme kanssa, kun jonkin sortin kosketushäiriöstä johtuen se ei aina halunnut käynnistyä. Tämä tapahtui mm. ollessamme 10m päässä leijonista… Sunnuntainakin kohtasimme vastoinkäymisiä, kun 10min puistoon saapumisen jälkeen automme toinen takarengas posahti. Siinäpäs kuskit sitten alkoivat vararenkaan vaihtoon, mikä ei loppupeleissä hyödyttänyt yhtään mitään kun vararengaskin osoittautui tyhjäksi. Änkesimme siis kaikki yhteen autoon ja ajelimme pari tuntia tiiviissä tunnelmassa. Tässäpä tiivistetysti safarin saldo: leijonia, gepardeja, seeproja, kirahveja, sarvikuonoja, norsuja, virtahepoja, krokotiileja, puhveleita, erilaisia antilooppeja ja lintuja, hyeena ja sakaaleja. Oli jännä nähdä myös se kuinka ympäristö muuttui ajomatkan aikana. Täällä Sirisiassa kaikki on niin vehreää ja kaunista ja mitä lähemmäs Masai Maraa pääsimme, sitä karummaksi luonto muuttui. Kaiken kaikkiaan odotukset safarista ylittyivät, en uskonut näkeväni kaikkea sitä minkä näin.
Sunnuntaina paluumatkalla vietimme 10h autossa ja ensimmäistä kertaa elämäni aikana kärsin matkapahoinvoinnista. Tämän jälkeen täytyy tunnustaa, että niin paljon kuin nautinkin matkustamisessa täällä, niin ikävä tuli Suomeen, jossa tiet ovat teitä, eivät pottupeltoja – ja montut tiessä ovat poikkeus, eivät sääntö.
tiistai 20. lokakuuta 2009
20.10.2009 PÄÄMÄÄRÄNÄ SIRISIA
Viime viikko meni aika samaan malliin kuin sitä edeltävä: muutamia tunteja paikallisten opiskelijoiden kanssa joille opettaja ei ilmesty, vierailu sairaalassa ja paljon vapaa-aikaa. Viimeisen viikon aikatauluun oli sisällytetty tutustumiset Kakamegan nähtävyyksiin. Tiistaina kävimme Crying Stonella, joka on toinen näistä kahdesta nähtävyydestä.
Torstaina meillä oli täysin vapaa päivä jonka päätimme viettää Golf-hotellin uima-altaalla. Luulin viisastuneeni ensimmäisestä päivästä kun poltin hartiani mutta ei, kun nyt piti sitten polttaa koko vartalon takapuoli. Jotenkin aurinko taas yllätti, ja polttamisen jäljet tuntuivat ja tulivat esiin vasta tunteja myöhemmin illalla. Eihän siinä muuta voi kun itseä syyttää, ehkäpä tässä nyt vihdoin olisi ottanut opikseen. Ilta huoneessamme oli täynnä itkunsekaista naurua kun palaneita kohtia rasvailtiin, nimittäin myös huonekaverini Marjo poltti itsensä. Ennen nukkumaan menoa piti ottaa särkylääkettä että yö ei menisi täysin valvoessa. Muutama yö tämän jälkeen oli aika vaikeita ja kivuliaita, mutta pikkuhiljaa tilanne helpotti.
Perjantai aamupäivä oli varattu toiselle nähtävyydelle, eli Kakamegan sademetsälle. Matkasimme bussilla Rondo Retreat Centreen, joka nykyään toimii virkistyspaikkana. Aikaisemmin se on ollut mm. nuorisokeskuksena sekä orpokotina. Keskuksessa voi majailla ja sieltä järjestetään patikointeja ympäröivään sademetsään. Ikävä kyllä meidän kävelymme metsässä oli hyvin lyhyt, arviolta se kesti vähän alle puoli tuntia. Ehdimme nähdä muutamia black and white colubus- apinoita ja muutamia erilaisia lintuja mutta eläinten kannalta siihen se sitten jäikin. Vaikkemme kävelleet kovinkaan syvälle metsään, niin taustameteli kuulosti aivan kuin elokuvien viidakkoääniltä. Kuvia poluilta otettiin mielin määrin mutta paikan tunnelma ja kauneus eivät niistä ikävä kyllä täysin välity.
Perjantaina sademetsässä käynnin jälkeen koitti aika, jolloin suuntasimme kohti Sirisiaa. Kuten olen aiemmin maininnut, tiet täällä ovat hirvittävät, ja matkat ovatkin yhtä heilumista ja pomppimista. Nyt kun tähän yhtälöön lisää palaneen selän ja jalat, voitte vain arvailla kuinka nautin reilu kahden tunnin matkasta.
Sirisiassa ympäristö on kauniimpaa ja rauhallisempaa kuin Kakamegassa, ja täällä päästään näkemään sitä todellista Afrikkaa. Ensimmäiset päivät täällä ovat menneet jälleen ympäristöön tutustumiseen ja laiskotteluun. Kylä on hyvin pieni(keskustan läpi käveleminen kestää alle 5min.) paikallinen väki on tottunut meihin valkonaamoihin, käyhän meitä täällä kaksi kertaa vuodessa. Tämä antaa vähän enemmän rauhaa kävellä kaduilla, mutta ainahan sitä jonkin verran herättää huomiota. Varsinkin lapset ovat hyvin innokkaita huutelemaan meille ”how are you?” , ”habari?” (kiswahilia:mitä kuuluu) ja ”Mzungu” (myöskin kiswahilia, käytetään valkonaamoista, meistä_ei_afrikkalaisista). Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme käymään lähellä sijaitsevan kallion päällä katselemassa maisemia. Kylästä katsottuna kallio näytti sijaitsevan kaukana, mutta todellisuudessa matka sen juurelle kesti puolisen tuntia. Saimme myös seuraksi liudan pieniä lapsia, jotka eivät paljoa puhuneet mutta olivat tyytyväisiä kun saivat kävellä kanssamme. Matka oli suureksi osaksi ylämäkeä joten olo oli kuuma ja hikinen. Maisemat laelta olivat kuitenkin kauniit joten reissu varmaan tulee tehtyä useampaankin otteeseen. Paluumatkalla näimme pienessä purossa todella ison liskon, pituutta oli yli metrin verran. Harmi ettei kamerat olleet valmiudessa joten komeus jäi ikuistamatta.
Täällä Sirisiassa majailemme omassa talossa, jossa on tilaa viidelle henkilölle. Niille jotka eivät taloon mahtuneet, on omat huoneet päärakennuksessa. Olemme viettäneet paljon aikaa talomme takapihalla mm. aurinkoa ottaen, lukien, frisbeetä heitellen ja korttia pelaten. Seuraa olemme saaneet pihalla asuvista koirista ja kanoista. Ruoka täällä on paljon parempaa kuin Kakamegassa, olemme saaneet niinkin kotoista ruokaa kuin pastaa ja jauhelihakastiketta. Alkaa pikkuhiljaa ruokahalukin parantua. Tällä viikolla meillä alkaa myöskin harjoittelu, josta kirjoittelen tarkemmin kunhan päästään vauhtiin. Nettiin pääsy täällä on tosin hieman vaikeahkoa, lähin nettikahvila kun sijaitsee n.20km päässä. Onneksi muutamat meistä on ostaneet paikalliset mokkulat, joten aivan hukassa ei olla
Torstaina meillä oli täysin vapaa päivä jonka päätimme viettää Golf-hotellin uima-altaalla. Luulin viisastuneeni ensimmäisestä päivästä kun poltin hartiani mutta ei, kun nyt piti sitten polttaa koko vartalon takapuoli. Jotenkin aurinko taas yllätti, ja polttamisen jäljet tuntuivat ja tulivat esiin vasta tunteja myöhemmin illalla. Eihän siinä muuta voi kun itseä syyttää, ehkäpä tässä nyt vihdoin olisi ottanut opikseen. Ilta huoneessamme oli täynnä itkunsekaista naurua kun palaneita kohtia rasvailtiin, nimittäin myös huonekaverini Marjo poltti itsensä. Ennen nukkumaan menoa piti ottaa särkylääkettä että yö ei menisi täysin valvoessa. Muutama yö tämän jälkeen oli aika vaikeita ja kivuliaita, mutta pikkuhiljaa tilanne helpotti.
Perjantai aamupäivä oli varattu toiselle nähtävyydelle, eli Kakamegan sademetsälle. Matkasimme bussilla Rondo Retreat Centreen, joka nykyään toimii virkistyspaikkana. Aikaisemmin se on ollut mm. nuorisokeskuksena sekä orpokotina. Keskuksessa voi majailla ja sieltä järjestetään patikointeja ympäröivään sademetsään. Ikävä kyllä meidän kävelymme metsässä oli hyvin lyhyt, arviolta se kesti vähän alle puoli tuntia. Ehdimme nähdä muutamia black and white colubus- apinoita ja muutamia erilaisia lintuja mutta eläinten kannalta siihen se sitten jäikin. Vaikkemme kävelleet kovinkaan syvälle metsään, niin taustameteli kuulosti aivan kuin elokuvien viidakkoääniltä. Kuvia poluilta otettiin mielin määrin mutta paikan tunnelma ja kauneus eivät niistä ikävä kyllä täysin välity.
Perjantaina sademetsässä käynnin jälkeen koitti aika, jolloin suuntasimme kohti Sirisiaa. Kuten olen aiemmin maininnut, tiet täällä ovat hirvittävät, ja matkat ovatkin yhtä heilumista ja pomppimista. Nyt kun tähän yhtälöön lisää palaneen selän ja jalat, voitte vain arvailla kuinka nautin reilu kahden tunnin matkasta.
Sirisiassa ympäristö on kauniimpaa ja rauhallisempaa kuin Kakamegassa, ja täällä päästään näkemään sitä todellista Afrikkaa. Ensimmäiset päivät täällä ovat menneet jälleen ympäristöön tutustumiseen ja laiskotteluun. Kylä on hyvin pieni(keskustan läpi käveleminen kestää alle 5min.) paikallinen väki on tottunut meihin valkonaamoihin, käyhän meitä täällä kaksi kertaa vuodessa. Tämä antaa vähän enemmän rauhaa kävellä kaduilla, mutta ainahan sitä jonkin verran herättää huomiota. Varsinkin lapset ovat hyvin innokkaita huutelemaan meille ”how are you?” , ”habari?” (kiswahilia:mitä kuuluu) ja ”Mzungu” (myöskin kiswahilia, käytetään valkonaamoista, meistä_ei_afrikkalaisista). Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme käymään lähellä sijaitsevan kallion päällä katselemassa maisemia. Kylästä katsottuna kallio näytti sijaitsevan kaukana, mutta todellisuudessa matka sen juurelle kesti puolisen tuntia. Saimme myös seuraksi liudan pieniä lapsia, jotka eivät paljoa puhuneet mutta olivat tyytyväisiä kun saivat kävellä kanssamme. Matka oli suureksi osaksi ylämäkeä joten olo oli kuuma ja hikinen. Maisemat laelta olivat kuitenkin kauniit joten reissu varmaan tulee tehtyä useampaankin otteeseen. Paluumatkalla näimme pienessä purossa todella ison liskon, pituutta oli yli metrin verran. Harmi ettei kamerat olleet valmiudessa joten komeus jäi ikuistamatta.
Täällä Sirisiassa majailemme omassa talossa, jossa on tilaa viidelle henkilölle. Niille jotka eivät taloon mahtuneet, on omat huoneet päärakennuksessa. Olemme viettäneet paljon aikaa talomme takapihalla mm. aurinkoa ottaen, lukien, frisbeetä heitellen ja korttia pelaten. Seuraa olemme saaneet pihalla asuvista koirista ja kanoista. Ruoka täällä on paljon parempaa kuin Kakamegassa, olemme saaneet niinkin kotoista ruokaa kuin pastaa ja jauhelihakastiketta. Alkaa pikkuhiljaa ruokahalukin parantua. Tällä viikolla meillä alkaa myöskin harjoittelu, josta kirjoittelen tarkemmin kunhan päästään vauhtiin. Nettiin pääsy täällä on tosin hieman vaikeahkoa, lähin nettikahvila kun sijaitsee n.20km päässä. Onneksi muutamat meistä on ostaneet paikalliset mokkulat, joten aivan hukassa ei olla
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
11.10.2009 ONLY IN KENYA
Tällä viikolla olemme aloittaneet luennot paikallisten opiskelijoiden kanssa. Niitä meillä ei kuitenkaan paljoa ole ollut ja suuri osa niistä vähäisistäkin on peruuntunut syystä tai toisesta. Olemme myös vihdoin ja viimein päässeet tutustumaan paikalliseen toriin, jossa myydään kaikkea mahdollista hedelmistä ja ruuasta erinäisiin käyttötavaroihin. Huomasimme, että yksi torilla myytävä ”ruoka-aines” on tietty hyönteislaji. Se muistuttaa paljon Suomessakin tunnettuja lentomuurahaisia, ja niitä voi ostaa sekä elävinä että paahdettuina. Eivät liiemmin houkuttelevia ole, mutta vakaa aikomus on maistaa niitä vielä täällä olon aikana. Osana paikallista ostokulttuuria on tinkaaminen, mikä meille suomalaisille on hieman tuntematonta. Tinkaaminenhan on taito sinänsä ja saimmehan me hintaa pudotettua mutta silti jäi sellainen kutina että hintaan jäi silti paljolti ylimääräistä. Eipä tuo mitään sillä hinnat täällä ovat halpoja verrattuna kotimaahan. Yksi muistiin jäänyt asia torilta oli se, kun pieni lapsi näki meidät ’valkoiset’, pelästyi ja juoksi äänekkäästi itkien äitinsä syliin.
Keskiviikkona me hoitotyön opiskelijat lähdimme paikallisten opiskelijoiden mukana jälleen Kakamegan sairaalaan, tällä kertaa seuraamaan oman alamme osastojen toimintaa. Paikalliset opiskelijat ottavat pienryhmittäin yhden potilastapauksen ja päivän päätteeksi he kokoontuvat vertailemaan ja oppimaan näistä tapauksista yhdessä. Kävipäs kuitenkin näin, että meidät jaettiin eri pienryhmien mukaan ja kun yritimme sanoa haluavamme äitiyspuolelle, niin vastaus oli kieltävä. Onneksi tunteroisen kuluttua yksi sairaalan kätilöopiskelija haki meidän synnytysosastolle. Osastolla oli kaksi äitiä synnyttämässä, mutta molemmat olivat vielä avautumisvaiheessa joten toivoimme näkevämme jommankumman synnyttävän ennen päivän loppua. Synnyttäjillä ei ole käytössä minkäänlaista kivunlievitystä, ja tuntui ahdistavalta kuunnella kivunhuutoja kykenemättä auttamaan. Myöskin aseptiikka, tai pitäisikö sanoa sen puute, hirvitti meitä(kuten edelliselläkin kerralla). Hoitajan pitivät samoja hanskoja kädessä, vaikka käyvät välillä hakemassa itselleen päälleen essun tai koskevat hiuksiinsa. Osa heistä saattaa käyttää käsidesiä hanskoihin. Hoitajat suojaavat kyllä hyvin itsensä, mutta potilaiden puhtaus jää hieman toisarvoiseksi. Pääsimme myös seuraamaan kaavintaa, kun eräällä äidillä oli tullut keskenmeno. Päivämme osastolla loppui kuitenkin lyhyeen kun suunnitelmiin tuli muutos. Meidät kutsuttiin kolme tuntia tarkoitusta aiemmin kokoontumiseen, jossa ei yllättäen käsiteltykään potilastapauksia, vaan ehkäpä jo viidettä kertaa Kenian terveydenhuoltojärjestelmä ja -organisaatio. Tämän lisäksi kaikki tittelit organisaatiossa käsiteltiin lyhenteillä joten emmehän me ymmärtäneet yhtään mitään. Me istuimme neljä tuntia ilman taukoja pienessä kuumassa huoneessa jossa tuntui loppuvan ilma kesken. Huone sijaitse yhdellä osastolla joten se vähäinenkin hengitysilma huoneessa haisi lähinnä kaikkien eritteiden sekoitukselle. Olo ei ollut tämän jälkeen kummoinen ja ensimmäistä kertaa täällä olon aikana minulla oli todella huono päivä!
Yksi opiskelijatovereistamme lähti takaisin kotosuomeen jo perjantaina, joten torstaina päätimme juhlistaa hänen viimeistä päiväänsä. Lähdimme siis tutustumaan Kakamegan kuumimpaan menomestaan, Westlifeen. Guest housen johtaja järjesti meille kyydityksen sinne ja takaisin niin, että meidän olisi turvallista lähteä. Tämän lisäksi (ja hieman yllättäen) myös johtaja itse, yksi tarjoilijoista ja yksi kokeista lähti meidän seuraksemme/turvaksemme. Paikka oli pienehkö (neliöidensä puolesta arvioiden vähän hevimestan yläkertaa pienempi) mutta erittäin viihtyisä. Loppuillasta mekin uskaltauduimme tanssimaan, mutta lähdimme hyvissä ajoin koska seuraavana aamuna oli aikainen herätys.
Perjantaina siis lähdimme koko porukan voimin viemään kaveriamme Kisumuun, josta hänen lentonsa lähtisi. Mukaan lähti muutama paikallinen, joista eräs oli yksi opettajistamme. Vähänpä me tiesimme lähtiessämme (kuten silloin vielä luulimme) Kisumua kohti. Kävi ilmi että opettajamme oli suunnitellut (puheidensa mukaan joita emme käsittäneet todeksi) jotain aivan muuta. Me todellakin, todellakin ja aivan valehtelematta kävimme moikkaamassa USA:n presidentin Obaman isoäitiä, joka asuu Keniassa. Piti kirjoittaa vieraskirjaan nimi, maa, vierailun tarkoitus ja jopa puhelinnumerokin, ja aseistettuja vartioita oli pitkin pihaa. Olihan tämä koko toimitus noloa ja naurettavaa ja mamma oli kuin esineistetty nähtävyys. Ilmeisesti tämä oli kenialaisille suuri kunnia ja paljon yhteiskuvia napsittiinkin lyhyen vierailumme aikana. Ja kaikki tämä koska me_suomalaiset_halusimme. Tämän pienen ’mutkan’ takia aikamme Kisumussa jäi lyheksi, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan.
Paikallinen ruoka alkaa jo näin muutaman viikon jälkeen potkia vastaan ja jo jotkut hajut vievät ruokahalun kokonaan. Ikävä on jo kotiruokaa tai mitä tahansa tutumpaa. Olipas siis hurraahuudon paikka kun tänä perjantaina kävimme Kisumussa pizzalla. Pitkästä aikaa ruoka maittoi ja mahan sai syödä hyvästi täyteen.
Keskiviikkona me hoitotyön opiskelijat lähdimme paikallisten opiskelijoiden mukana jälleen Kakamegan sairaalaan, tällä kertaa seuraamaan oman alamme osastojen toimintaa. Paikalliset opiskelijat ottavat pienryhmittäin yhden potilastapauksen ja päivän päätteeksi he kokoontuvat vertailemaan ja oppimaan näistä tapauksista yhdessä. Kävipäs kuitenkin näin, että meidät jaettiin eri pienryhmien mukaan ja kun yritimme sanoa haluavamme äitiyspuolelle, niin vastaus oli kieltävä. Onneksi tunteroisen kuluttua yksi sairaalan kätilöopiskelija haki meidän synnytysosastolle. Osastolla oli kaksi äitiä synnyttämässä, mutta molemmat olivat vielä avautumisvaiheessa joten toivoimme näkevämme jommankumman synnyttävän ennen päivän loppua. Synnyttäjillä ei ole käytössä minkäänlaista kivunlievitystä, ja tuntui ahdistavalta kuunnella kivunhuutoja kykenemättä auttamaan. Myöskin aseptiikka, tai pitäisikö sanoa sen puute, hirvitti meitä(kuten edelliselläkin kerralla). Hoitajan pitivät samoja hanskoja kädessä, vaikka käyvät välillä hakemassa itselleen päälleen essun tai koskevat hiuksiinsa. Osa heistä saattaa käyttää käsidesiä hanskoihin. Hoitajat suojaavat kyllä hyvin itsensä, mutta potilaiden puhtaus jää hieman toisarvoiseksi. Pääsimme myös seuraamaan kaavintaa, kun eräällä äidillä oli tullut keskenmeno. Päivämme osastolla loppui kuitenkin lyhyeen kun suunnitelmiin tuli muutos. Meidät kutsuttiin kolme tuntia tarkoitusta aiemmin kokoontumiseen, jossa ei yllättäen käsiteltykään potilastapauksia, vaan ehkäpä jo viidettä kertaa Kenian terveydenhuoltojärjestelmä ja -organisaatio. Tämän lisäksi kaikki tittelit organisaatiossa käsiteltiin lyhenteillä joten emmehän me ymmärtäneet yhtään mitään. Me istuimme neljä tuntia ilman taukoja pienessä kuumassa huoneessa jossa tuntui loppuvan ilma kesken. Huone sijaitse yhdellä osastolla joten se vähäinenkin hengitysilma huoneessa haisi lähinnä kaikkien eritteiden sekoitukselle. Olo ei ollut tämän jälkeen kummoinen ja ensimmäistä kertaa täällä olon aikana minulla oli todella huono päivä!
Yksi opiskelijatovereistamme lähti takaisin kotosuomeen jo perjantaina, joten torstaina päätimme juhlistaa hänen viimeistä päiväänsä. Lähdimme siis tutustumaan Kakamegan kuumimpaan menomestaan, Westlifeen. Guest housen johtaja järjesti meille kyydityksen sinne ja takaisin niin, että meidän olisi turvallista lähteä. Tämän lisäksi (ja hieman yllättäen) myös johtaja itse, yksi tarjoilijoista ja yksi kokeista lähti meidän seuraksemme/turvaksemme. Paikka oli pienehkö (neliöidensä puolesta arvioiden vähän hevimestan yläkertaa pienempi) mutta erittäin viihtyisä. Loppuillasta mekin uskaltauduimme tanssimaan, mutta lähdimme hyvissä ajoin koska seuraavana aamuna oli aikainen herätys.
Perjantaina siis lähdimme koko porukan voimin viemään kaveriamme Kisumuun, josta hänen lentonsa lähtisi. Mukaan lähti muutama paikallinen, joista eräs oli yksi opettajistamme. Vähänpä me tiesimme lähtiessämme (kuten silloin vielä luulimme) Kisumua kohti. Kävi ilmi että opettajamme oli suunnitellut (puheidensa mukaan joita emme käsittäneet todeksi) jotain aivan muuta. Me todellakin, todellakin ja aivan valehtelematta kävimme moikkaamassa USA:n presidentin Obaman isoäitiä, joka asuu Keniassa. Piti kirjoittaa vieraskirjaan nimi, maa, vierailun tarkoitus ja jopa puhelinnumerokin, ja aseistettuja vartioita oli pitkin pihaa. Olihan tämä koko toimitus noloa ja naurettavaa ja mamma oli kuin esineistetty nähtävyys. Ilmeisesti tämä oli kenialaisille suuri kunnia ja paljon yhteiskuvia napsittiinkin lyhyen vierailumme aikana. Ja kaikki tämä koska me_suomalaiset_halusimme. Tämän pienen ’mutkan’ takia aikamme Kisumussa jäi lyheksi, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan.
Paikallinen ruoka alkaa jo näin muutaman viikon jälkeen potkia vastaan ja jo jotkut hajut vievät ruokahalun kokonaan. Ikävä on jo kotiruokaa tai mitä tahansa tutumpaa. Olipas siis hurraahuudon paikka kun tänä perjantaina kävimme Kisumussa pizzalla. Pitkästä aikaa ruoka maittoi ja mahan sai syödä hyvästi täyteen.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Norsujen maassa 6.10.2009
Lähtöaamuna ajatus kolmen kuukauden poissaolosta ei edelleenkään tuntunut todelliselta. Moneen kertaan täytyi kuitenkin tarkistaa että kaikki oleellinen on varmasti mukana. Lähtömme Oulusta sujuikin sulavasti, lukuun ottamatta sitä että unohdin täysin tulostaa
kutsukirjeen Keniaan. Tämä kutsu siis on hyvinkin oleellinen ja täytyisi esittää viisumia hakiessa Nairobin lentokentällä. Tästä kutsusta ystävällisesti muistutti eräs kanssamatkustajista sitten kun olimme jo saapuneet Oulunsalon lentokentälle. Asia onneksi ratkesi kun saimme otettua kutsusta kopion.
Iskihän se lähdön todellisuus sitten tosiaan siinä hyvästejä jättäessä. Itkuhan siinä vähän tuli mutta kaiken kaikkiaan selvisin lähdöstä kunnialla. Toinen ongelma kohtasi sitten puoli tuntia
myöhemmin, kun lentokentän virkailija varoitti ystävääni hänen huonokuntoisesta passistaan; mikäli passin kuvasivu repeäisi hänen matkansa päättyisi siihen. Meidän siis tulisi muistuttaa aina passin tarkastuksessa että hänen passiaan olisi käsiteltävä varovasti eikä sivuja tulisi aukoa täysin. Tämä kostautui Lontoon lentokentällä kun passintarkastaja tuli hyvin epäluuloiseksi
varoittelumme jälkeen. Tästä seurasi litania kysymyksiä: mitä sinä tarkoitat että ole varovainen? Oletko sinä itse tätä korjannut? jne. jne. Passi sai sellaista kyytiä että huhhuh, mies kävi passin jokaisen aukeaman läpi hyvinkin kovakouraisesti ja mulkoili meitä epäluuloisesti. Lopulta meidät oli kai pakko päästää etenemään kun mitään vikaa ei löytynyt. Siihen loppui meidän varoittelumme passin kohtelusta.
Lentomme Nairobiin kesti yön yli ja lentomme laskeutui jo aamutuimaan. Seuraavaksi edessä oli viisumin jonotus. Tämä kesti aikansa ihmismäärän vuoksi, mutta myös siitä syystä että kellään ei tuntunut olevan käytöstapoja. Kaikki vain rumasti etuilivat meitä jonossa rynnäten yllättäen tiskille meidän vuorollamme. Ja eihän sitä kutsua sitten kuitenkaan edes kysytty eli turhaan siitäkin stressasimme. Laukut tulivat myös ehjänä perille asti. Vietimme päivän Nairobin lentokentän lähistöllä odottaen lentoa Eldoretiin. Ilma oli ihanan aurinkoinen joten istuskelu ulkosalla ei haitannut, tosin poltin heti hartiat istuttuani suoraan auringossa alle puoli tuntia.
Eldorettiin päästyämme satoi, mikä näkyi myös lentokentän sisällä; sankoja siellä täällä paikkailemassa katosta tippuvaa vettä ja vieressä kyltti MIND SLIPERY FLOOR. Tämähän meitä nauratti ja tilanteesta täytyi ottaa ihan kuvakin, mitä henkilökunta ei suinkaan arvostanut
vaan ilmoitti meille kuvaamisen olevan kiellettyä. Vastassa meitä oli yliopiston bussi viidentoista hengen voimin ja siitä suuntasimme sitten Kakamegaan. Ennen lähtöä rukoilimme turvallista matkaa, minkä minä laitoin uskonnollisuuden piikkiin. Matka ei pituudeltaan ole kovin pitkä, mutta teiden kunnon vuoksi matka kesti kolmisen tuntia. Teiden kunto täällä on sanoinkuvaamaton, ja matkapahoinvointialttiutta testattiin ihan urakalla. Matkaa pidensi myös se, että kesken kaiken bussin oven ikkuna tipahti kovasta ryminästä johtuen, ja meidän täytyi sitä palata etsimään. Paikallinen liikenne on hieman pelottavaa, ikinä ei tiedä kuka väistää ketä ja väistääkö kukaan. Oma autonkuljettaja täällä ei siis ole hienostelua vaan hengissä pysymisen kannalta oleellista. Matkan jälkeen en suinkaan enää ihmetellyt alun rukoilua. Kaiken kaikkiaan matka Oulusta Kakamegaan kesti noin 36h, joten olimme aivan poikki. Tieto odottavasta sängystä sai pidettyä mielen korkealla vielä bussimatkan ajan. Päästyämme guesthouselle
huomasimme kuitenkin että huoneemme(kahden hengen huone) vessassa ei ole istuinrengasta ja yksi ikkunaruutumme on rikki. Suihku näytti aluksi pelottavalta, sillä siinä törröttää sähköjohto lämmitysjärjestelmän vuoksi. Tästä huolimatta suihkut ovat aina kylmiä. Omatoimisesti korjasimme ikkunan paperilla ja ilmastointiteipillä, ja vieläpä näin viikko myöhemmin tämä on ihan toimiva patentti. Huoneeseen ei sänkyjen lisäksi mahdu juurikaan muuta mutta
muuten huone on kotoisa. Oli kyllä mahtava tunne päästä vaakatasoon nukkumaan.
Olemme nyt asustaneet viikon verran täällä Kakamegassa. Ihmiset ovat (suomalaisten mittapuulla) yltiöystävällisiä ja palvelu guesthousessa on erinomaista. Olemme tutustuneet lähitienooseen ja paikantaneet tärkeimmät; supermarketti, pankkiautomaatti, tori ja ruokapaikka. Joka päivä on toista aurinkoisempi ja paikallisten mielestä kylmät ilmat
muistuttavat lähinnä perussuomalaista kesäpäivää. Iltapäivisin tuppaa kuitenkin satelemaan, mikä tuntuu kyllä hieman vähättelevältä ilmaisulta. Ensimmäinen sadekokemuksemme tuntui siltä kuin joku olisi kaatanut saavilla vettä niskaan. Pilvet kerääntyvät usein hyvin nopeasti ja ne pääsivät yllättämään meidät täysin. Tuolloisesta sateesta johtuen supermarketin sähköt katkesivat ja niinpä metsästimme otsalampun valossa tarvitsemiamme tavaroita. Kotimatkalla kaatosade alkoi ja kyllähän me nauroimme isoon ääneen juostessamme takaisin majapaikkaamme kohti. Paikalliset katsoivat meitä hieman ymmällään ja yrittivät tarjota suojaa mistä milloinkin. Kokemus oli sinänsä vertaansa vailla, mutta vaatteiden kuivuminen kestää monen monta päivää joten yritän välttää uusinnan ottamista. Sähköt katkesivat myös guesthousesta kun sinne saakka pääsimme, ja niinpä sitten kävimme suihkussa ja etsimme kuivaa päälle pantavaa jälleen otsalampun valoa apuna käyttäen.
Ensimmäiselle kahdelle viikolle meillä on hyvin työntäytteinen aikataulu ja tuntuu että aikaa levähtämiselle ei juurikaan ole. Merkittävin tapahtuma tällä viikolla oli vierailu Kakamega Provincial General Hospitalissa. Sairaala koostuu yksittäisistä taloista laajallaalueella, ja luonnon vihreys sai paikan vaikuttamaan viihtyisältä. Totuus kuitenkin iski vasten kasvoja kun astuimme sisään osastoille. Sänkyjä oli liian vähän verrattuna potilaiden määrään, osastot haisivat eritteille ja kaikki käyttötavara oli vanhaa ja kulunutta. Oloja katsellessa aseptiikka tuntuu lähes tuntemattomalta käsitteeltä, ainakin näin suomalaisen näkökulmasta. Lääkkeet
muovisiin nestepulloihin laitettiin neulalla suoraan pullon seinämän läpi ja neula jätettiin pullon kylkeen kiinni. Kanyylisidokset olivat törkyiset joten ei ole ihme jos infektiot ovat yleisiä. Toisaalta tähän kaikkeen saattaa vaikuttaa se, että kaikki hoitotoimenpiteet sänkypesusta leikkauksiin maksavat erikseen. Mikäli potilaalla on sairasvakuutus, voi hän mennä ns. paremmalle osastolle, jossa sänkyjen välissä on jopa verhot yksityisyyttä antamassa. Henkilökunta sairaalassa oli hyvin ystävällistä ja ainakin joillain osastoilla sitä oli enemmän kuin suomessa. Tämä taas tarkoittaa enemmän aikaa ja huomiota potilaille. Äitiyspuolella hiv-testaus oli ilmaista, mikä alentaa kynnystä siihen osallistumiseen. Äideille oli myös mahdollista osallistua
ryhmäohjaukseen ja -keskusteluun sekä yksittäisohjaukseen mikäli käy ilmi että hän on HIV-positiivinen. Hienoa oli myös se, että kaikki alle 5-vuotiaiden lasten hoitotoimenpiteet olivat ilmaisia. Kokonaisuudessaan sairaala oli kuitenkin järkytys, ja sai todella toivomaan että täällä olon aikana ei itse tule tarvitsemaan sairaalahoitoa.
Kulttuurishokin aiheuttamaa mielialaa kevensimme viikonloppuna käymällä härkätaistelussa lähistadionilla. Keniassa härät taistelevat keskenään, joten tapa poikkeaa esim. espanjalaisesta. Ihmiset yrittävät villitä ja suututtaa härkiä huutamalla ja tanssimalla, ja taisivatpa
jotkut syöttää niille jonkinmoisia huumausaineita tehdäkseen niistä aggressiivisempia. Ihmiset tosiaan parveilevat härkien ympärillä jopa silloin kun härät ottavat yhteen. Me fiksuina suomalaisina pysyimme kuitenkin tarpeeksi kaukana vaarasta. Härkiä `kaitsevat` ja niitä lähinnä olevilla ihmisillä oli kepit, joilla he voivat suojella itseään jos härkä päättäisi hyökätä . Minä en ajatusmaailmastani löydä logiikkaa sille, miten mikään risu voi suojata lähemmäs tonnin painoiselta järkäleeltä. Tunnelma paikan päällä oli erinomainen ja kuulemma nämä taistelut ovat
suurinta huvia paikallisille. Viikonloppuna pääsimme myös käymään Sirisiassa, paikassa jossa tulemme viettämään suurimman osan ajastamme ja suorittamaan harjoittelumme. Majoituspaikkamme on uskomattoman kaunis ja viihtyisä paikka, ja odotankin että pääsisimme sen rauhaan täältä kaupungista. Sirisian terveyskeskus/sairaala on huomattavasti viihtyisämpi kuin Kakamegassa, ja se tuntuukin mieluisammalta paikalta suorittaa harjoittelu.
Viikko on tuonut mukanaan paljon uutta ja täytyy tunnustaa että kaikesta olen kuitenkin nauttinut, niin sähkö- kuin vesikatkoksesta, höykkyyttävistä bussimatkoista ja sekavasta liikenteestä, auringosta, sateesta ja mahtavasta luonnosta.
-Jenny
kutsukirjeen Keniaan. Tämä kutsu siis on hyvinkin oleellinen ja täytyisi esittää viisumia hakiessa Nairobin lentokentällä. Tästä kutsusta ystävällisesti muistutti eräs kanssamatkustajista sitten kun olimme jo saapuneet Oulunsalon lentokentälle. Asia onneksi ratkesi kun saimme otettua kutsusta kopion.
Iskihän se lähdön todellisuus sitten tosiaan siinä hyvästejä jättäessä. Itkuhan siinä vähän tuli mutta kaiken kaikkiaan selvisin lähdöstä kunnialla. Toinen ongelma kohtasi sitten puoli tuntia
myöhemmin, kun lentokentän virkailija varoitti ystävääni hänen huonokuntoisesta passistaan; mikäli passin kuvasivu repeäisi hänen matkansa päättyisi siihen. Meidän siis tulisi muistuttaa aina passin tarkastuksessa että hänen passiaan olisi käsiteltävä varovasti eikä sivuja tulisi aukoa täysin. Tämä kostautui Lontoon lentokentällä kun passintarkastaja tuli hyvin epäluuloiseksi
varoittelumme jälkeen. Tästä seurasi litania kysymyksiä: mitä sinä tarkoitat että ole varovainen? Oletko sinä itse tätä korjannut? jne. jne. Passi sai sellaista kyytiä että huhhuh, mies kävi passin jokaisen aukeaman läpi hyvinkin kovakouraisesti ja mulkoili meitä epäluuloisesti. Lopulta meidät oli kai pakko päästää etenemään kun mitään vikaa ei löytynyt. Siihen loppui meidän varoittelumme passin kohtelusta.
Lentomme Nairobiin kesti yön yli ja lentomme laskeutui jo aamutuimaan. Seuraavaksi edessä oli viisumin jonotus. Tämä kesti aikansa ihmismäärän vuoksi, mutta myös siitä syystä että kellään ei tuntunut olevan käytöstapoja. Kaikki vain rumasti etuilivat meitä jonossa rynnäten yllättäen tiskille meidän vuorollamme. Ja eihän sitä kutsua sitten kuitenkaan edes kysytty eli turhaan siitäkin stressasimme. Laukut tulivat myös ehjänä perille asti. Vietimme päivän Nairobin lentokentän lähistöllä odottaen lentoa Eldoretiin. Ilma oli ihanan aurinkoinen joten istuskelu ulkosalla ei haitannut, tosin poltin heti hartiat istuttuani suoraan auringossa alle puoli tuntia.
Eldorettiin päästyämme satoi, mikä näkyi myös lentokentän sisällä; sankoja siellä täällä paikkailemassa katosta tippuvaa vettä ja vieressä kyltti MIND SLIPERY FLOOR. Tämähän meitä nauratti ja tilanteesta täytyi ottaa ihan kuvakin, mitä henkilökunta ei suinkaan arvostanut
vaan ilmoitti meille kuvaamisen olevan kiellettyä. Vastassa meitä oli yliopiston bussi viidentoista hengen voimin ja siitä suuntasimme sitten Kakamegaan. Ennen lähtöä rukoilimme turvallista matkaa, minkä minä laitoin uskonnollisuuden piikkiin. Matka ei pituudeltaan ole kovin pitkä, mutta teiden kunnon vuoksi matka kesti kolmisen tuntia. Teiden kunto täällä on sanoinkuvaamaton, ja matkapahoinvointialttiutta testattiin ihan urakalla. Matkaa pidensi myös se, että kesken kaiken bussin oven ikkuna tipahti kovasta ryminästä johtuen, ja meidän täytyi sitä palata etsimään. Paikallinen liikenne on hieman pelottavaa, ikinä ei tiedä kuka väistää ketä ja väistääkö kukaan. Oma autonkuljettaja täällä ei siis ole hienostelua vaan hengissä pysymisen kannalta oleellista. Matkan jälkeen en suinkaan enää ihmetellyt alun rukoilua. Kaiken kaikkiaan matka Oulusta Kakamegaan kesti noin 36h, joten olimme aivan poikki. Tieto odottavasta sängystä sai pidettyä mielen korkealla vielä bussimatkan ajan. Päästyämme guesthouselle
huomasimme kuitenkin että huoneemme(kahden hengen huone) vessassa ei ole istuinrengasta ja yksi ikkunaruutumme on rikki. Suihku näytti aluksi pelottavalta, sillä siinä törröttää sähköjohto lämmitysjärjestelmän vuoksi. Tästä huolimatta suihkut ovat aina kylmiä. Omatoimisesti korjasimme ikkunan paperilla ja ilmastointiteipillä, ja vieläpä näin viikko myöhemmin tämä on ihan toimiva patentti. Huoneeseen ei sänkyjen lisäksi mahdu juurikaan muuta mutta
muuten huone on kotoisa. Oli kyllä mahtava tunne päästä vaakatasoon nukkumaan.
Olemme nyt asustaneet viikon verran täällä Kakamegassa. Ihmiset ovat (suomalaisten mittapuulla) yltiöystävällisiä ja palvelu guesthousessa on erinomaista. Olemme tutustuneet lähitienooseen ja paikantaneet tärkeimmät; supermarketti, pankkiautomaatti, tori ja ruokapaikka. Joka päivä on toista aurinkoisempi ja paikallisten mielestä kylmät ilmat
muistuttavat lähinnä perussuomalaista kesäpäivää. Iltapäivisin tuppaa kuitenkin satelemaan, mikä tuntuu kyllä hieman vähättelevältä ilmaisulta. Ensimmäinen sadekokemuksemme tuntui siltä kuin joku olisi kaatanut saavilla vettä niskaan. Pilvet kerääntyvät usein hyvin nopeasti ja ne pääsivät yllättämään meidät täysin. Tuolloisesta sateesta johtuen supermarketin sähköt katkesivat ja niinpä metsästimme otsalampun valossa tarvitsemiamme tavaroita. Kotimatkalla kaatosade alkoi ja kyllähän me nauroimme isoon ääneen juostessamme takaisin majapaikkaamme kohti. Paikalliset katsoivat meitä hieman ymmällään ja yrittivät tarjota suojaa mistä milloinkin. Kokemus oli sinänsä vertaansa vailla, mutta vaatteiden kuivuminen kestää monen monta päivää joten yritän välttää uusinnan ottamista. Sähköt katkesivat myös guesthousesta kun sinne saakka pääsimme, ja niinpä sitten kävimme suihkussa ja etsimme kuivaa päälle pantavaa jälleen otsalampun valoa apuna käyttäen.
Ensimmäiselle kahdelle viikolle meillä on hyvin työntäytteinen aikataulu ja tuntuu että aikaa levähtämiselle ei juurikaan ole. Merkittävin tapahtuma tällä viikolla oli vierailu Kakamega Provincial General Hospitalissa. Sairaala koostuu yksittäisistä taloista laajallaalueella, ja luonnon vihreys sai paikan vaikuttamaan viihtyisältä. Totuus kuitenkin iski vasten kasvoja kun astuimme sisään osastoille. Sänkyjä oli liian vähän verrattuna potilaiden määrään, osastot haisivat eritteille ja kaikki käyttötavara oli vanhaa ja kulunutta. Oloja katsellessa aseptiikka tuntuu lähes tuntemattomalta käsitteeltä, ainakin näin suomalaisen näkökulmasta. Lääkkeet
muovisiin nestepulloihin laitettiin neulalla suoraan pullon seinämän läpi ja neula jätettiin pullon kylkeen kiinni. Kanyylisidokset olivat törkyiset joten ei ole ihme jos infektiot ovat yleisiä. Toisaalta tähän kaikkeen saattaa vaikuttaa se, että kaikki hoitotoimenpiteet sänkypesusta leikkauksiin maksavat erikseen. Mikäli potilaalla on sairasvakuutus, voi hän mennä ns. paremmalle osastolle, jossa sänkyjen välissä on jopa verhot yksityisyyttä antamassa. Henkilökunta sairaalassa oli hyvin ystävällistä ja ainakin joillain osastoilla sitä oli enemmän kuin suomessa. Tämä taas tarkoittaa enemmän aikaa ja huomiota potilaille. Äitiyspuolella hiv-testaus oli ilmaista, mikä alentaa kynnystä siihen osallistumiseen. Äideille oli myös mahdollista osallistua
ryhmäohjaukseen ja -keskusteluun sekä yksittäisohjaukseen mikäli käy ilmi että hän on HIV-positiivinen. Hienoa oli myös se, että kaikki alle 5-vuotiaiden lasten hoitotoimenpiteet olivat ilmaisia. Kokonaisuudessaan sairaala oli kuitenkin järkytys, ja sai todella toivomaan että täällä olon aikana ei itse tule tarvitsemaan sairaalahoitoa.
Kulttuurishokin aiheuttamaa mielialaa kevensimme viikonloppuna käymällä härkätaistelussa lähistadionilla. Keniassa härät taistelevat keskenään, joten tapa poikkeaa esim. espanjalaisesta. Ihmiset yrittävät villitä ja suututtaa härkiä huutamalla ja tanssimalla, ja taisivatpa
jotkut syöttää niille jonkinmoisia huumausaineita tehdäkseen niistä aggressiivisempia. Ihmiset tosiaan parveilevat härkien ympärillä jopa silloin kun härät ottavat yhteen. Me fiksuina suomalaisina pysyimme kuitenkin tarpeeksi kaukana vaarasta. Härkiä `kaitsevat` ja niitä lähinnä olevilla ihmisillä oli kepit, joilla he voivat suojella itseään jos härkä päättäisi hyökätä . Minä en ajatusmaailmastani löydä logiikkaa sille, miten mikään risu voi suojata lähemmäs tonnin painoiselta järkäleeltä. Tunnelma paikan päällä oli erinomainen ja kuulemma nämä taistelut ovat
suurinta huvia paikallisille. Viikonloppuna pääsimme myös käymään Sirisiassa, paikassa jossa tulemme viettämään suurimman osan ajastamme ja suorittamaan harjoittelumme. Majoituspaikkamme on uskomattoman kaunis ja viihtyisä paikka, ja odotankin että pääsisimme sen rauhaan täältä kaupungista. Sirisian terveyskeskus/sairaala on huomattavasti viihtyisämpi kuin Kakamegassa, ja se tuntuukin mieluisammalta paikalta suorittaa harjoittelu.
Viikko on tuonut mukanaan paljon uutta ja täytyy tunnustaa että kaikesta olen kuitenkin nauttinut, niin sähkö- kuin vesikatkoksesta, höykkyyttävistä bussimatkoista ja sekavasta liikenteestä, auringosta, sateesta ja mahtavasta luonnosta.
-Jenny
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Lähtövalmisteluja 27.9.2009
Lähdön hetki alkaapi olla käsillä, lento Oulusta lähtee 10h päästä. Tapani mukaisesti jätin asioita viimetippaan ja pakkasin tavarat vasta tänä iltana. Vieläkään ei varmasti kaikki tarpeellinen ole laukkuun sullottuna mutta ehkäpä sitä vielä aamulla muistaisi joitain tarpeellisia asioita. Ajatusta lähdöstä en ilmeisesti vielä ole sisäistänyt, kun en ole panikoinut/ahdistunut/stressaantunut/itkenyt tulevaa ikävää. Eiköhän tuo ajatus viimeistään lentokentällä avaudu.
Viimeinen viikonloppu on ollut kiireinen ja työntäytteinen kaikin puolin. Paljon on ollut mielen päällä, asioita muistettavana ja käytännön järjestelyitä tehtävänä. Viimeiset ostokset reissua varten suoritin lauantaina ja joitain asioita en vaan saanut mahdutettua aikatauluun. Tästä kärsii myös rakas avopuolisoni, joka joutuu hoitelemaan keskeneräiseksi jääneet asiat ensi viikolla loppuun.
Kiitokset haluan vielä ilmaista heille, jotka olivat mukana järjestämässä yllätysläksiäisiä edeltävänä viikonloppuna. Ihana yllätys ja mukava ilta( ja ikävä kyllä viimeinen mahdollisuus nähdä joitain kavereita ennen lähtöä).
Pyrin kirjoittelemaan tänne mahdollisimman usein mutta koska edessä odottaa suuri tuntematon, voi seuraavan tekstin ilmaantumiseen kestää :)
-Jenny
Viimeinen viikonloppu on ollut kiireinen ja työntäytteinen kaikin puolin. Paljon on ollut mielen päällä, asioita muistettavana ja käytännön järjestelyitä tehtävänä. Viimeiset ostokset reissua varten suoritin lauantaina ja joitain asioita en vaan saanut mahdutettua aikatauluun. Tästä kärsii myös rakas avopuolisoni, joka joutuu hoitelemaan keskeneräiseksi jääneet asiat ensi viikolla loppuun.
Kiitokset haluan vielä ilmaista heille, jotka olivat mukana järjestämässä yllätysläksiäisiä edeltävänä viikonloppuna. Ihana yllätys ja mukava ilta( ja ikävä kyllä viimeinen mahdollisuus nähdä joitain kavereita ennen lähtöä).
Pyrin kirjoittelemaan tänne mahdollisimman usein mutta koska edessä odottaa suuri tuntematon, voi seuraavan tekstin ilmaantumiseen kestää :)
-Jenny
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)