Norsujen maassa 6.10.2009

Lähtöaamuna ajatus kolmen kuukauden poissaolosta ei edelleenkään tuntunut todelliselta. Moneen kertaan täytyi kuitenkin tarkistaa että kaikki oleellinen on varmasti mukana. Lähtömme Oulusta sujuikin sulavasti, lukuun ottamatta sitä että unohdin täysin tulostaa
kutsukirjeen Keniaan. Tämä kutsu siis on hyvinkin oleellinen ja täytyisi esittää viisumia hakiessa Nairobin lentokentällä. Tästä kutsusta ystävällisesti muistutti eräs kanssamatkustajista sitten kun olimme jo saapuneet Oulunsalon lentokentälle. Asia onneksi ratkesi kun saimme otettua kutsusta kopion.

Iskihän se lähdön todellisuus sitten tosiaan siinä hyvästejä jättäessä. Itkuhan siinä vähän tuli mutta kaiken kaikkiaan selvisin lähdöstä kunnialla. Toinen ongelma kohtasi sitten puoli tuntia
myöhemmin, kun lentokentän virkailija varoitti ystävääni hänen huonokuntoisesta passistaan; mikäli passin kuvasivu repeäisi hänen matkansa päättyisi siihen. Meidän siis tulisi muistuttaa aina passin tarkastuksessa että hänen passiaan olisi käsiteltävä varovasti eikä sivuja tulisi aukoa täysin. Tämä kostautui Lontoon lentokentällä kun passintarkastaja tuli hyvin epäluuloiseksi
varoittelumme jälkeen. Tästä seurasi litania kysymyksiä: mitä sinä tarkoitat että ole varovainen? Oletko sinä itse tätä korjannut? jne. jne. Passi sai sellaista kyytiä että huhhuh, mies kävi passin jokaisen aukeaman läpi hyvinkin kovakouraisesti ja mulkoili meitä epäluuloisesti. Lopulta meidät oli kai pakko päästää etenemään kun mitään vikaa ei löytynyt. Siihen loppui meidän varoittelumme passin kohtelusta.

Lentomme Nairobiin kesti yön yli ja lentomme laskeutui jo aamutuimaan. Seuraavaksi edessä oli viisumin jonotus. Tämä kesti aikansa ihmismäärän vuoksi, mutta myös siitä syystä että kellään ei tuntunut olevan käytöstapoja. Kaikki vain rumasti etuilivat meitä jonossa rynnäten yllättäen tiskille meidän vuorollamme. Ja eihän sitä kutsua sitten kuitenkaan edes kysytty eli turhaan siitäkin stressasimme. Laukut tulivat myös ehjänä perille asti. Vietimme päivän Nairobin lentokentän lähistöllä odottaen lentoa Eldoretiin. Ilma oli ihanan aurinkoinen joten istuskelu ulkosalla ei haitannut, tosin poltin heti hartiat istuttuani suoraan auringossa alle puoli tuntia.

Eldorettiin päästyämme satoi, mikä näkyi myös lentokentän sisällä; sankoja siellä täällä paikkailemassa katosta tippuvaa vettä ja vieressä kyltti MIND SLIPERY FLOOR. Tämähän meitä nauratti ja tilanteesta täytyi ottaa ihan kuvakin, mitä henkilökunta ei suinkaan arvostanut
vaan ilmoitti meille kuvaamisen olevan kiellettyä. Vastassa meitä oli yliopiston bussi viidentoista hengen voimin ja siitä suuntasimme sitten Kakamegaan. Ennen lähtöä rukoilimme turvallista matkaa, minkä minä laitoin uskonnollisuuden piikkiin. Matka ei pituudeltaan ole kovin pitkä, mutta teiden kunnon vuoksi matka kesti kolmisen tuntia. Teiden kunto täällä on sanoinkuvaamaton, ja matkapahoinvointialttiutta testattiin ihan urakalla. Matkaa pidensi myös se, että kesken kaiken bussin oven ikkuna tipahti kovasta ryminästä johtuen, ja meidän täytyi sitä palata etsimään. Paikallinen liikenne on hieman pelottavaa, ikinä ei tiedä kuka väistää ketä ja väistääkö kukaan. Oma autonkuljettaja täällä ei siis ole hienostelua vaan hengissä pysymisen kannalta oleellista. Matkan jälkeen en suinkaan enää ihmetellyt alun rukoilua. Kaiken kaikkiaan matka Oulusta Kakamegaan kesti noin 36h, joten olimme aivan poikki. Tieto odottavasta sängystä sai pidettyä mielen korkealla vielä bussimatkan ajan. Päästyämme guesthouselle
huomasimme kuitenkin että huoneemme(kahden hengen huone) vessassa ei ole istuinrengasta ja yksi ikkunaruutumme on rikki. Suihku näytti aluksi pelottavalta, sillä siinä törröttää sähköjohto lämmitysjärjestelmän vuoksi. Tästä huolimatta suihkut ovat aina kylmiä. Omatoimisesti korjasimme ikkunan paperilla ja ilmastointiteipillä, ja vieläpä näin viikko myöhemmin tämä on ihan toimiva patentti. Huoneeseen ei sänkyjen lisäksi mahdu juurikaan muuta mutta
muuten huone on kotoisa. Oli kyllä mahtava tunne päästä vaakatasoon nukkumaan.

Olemme nyt asustaneet viikon verran täällä Kakamegassa. Ihmiset ovat (suomalaisten mittapuulla) yltiöystävällisiä ja palvelu guesthousessa on erinomaista. Olemme tutustuneet lähitienooseen ja paikantaneet tärkeimmät; supermarketti, pankkiautomaatti, tori ja ruokapaikka. Joka päivä on toista aurinkoisempi ja paikallisten mielestä kylmät ilmat
muistuttavat lähinnä perussuomalaista kesäpäivää. Iltapäivisin tuppaa kuitenkin satelemaan, mikä tuntuu kyllä hieman vähättelevältä ilmaisulta. Ensimmäinen sadekokemuksemme tuntui siltä kuin joku olisi kaatanut saavilla vettä niskaan. Pilvet kerääntyvät usein hyvin nopeasti ja ne pääsivät yllättämään meidät täysin. Tuolloisesta sateesta johtuen supermarketin sähköt katkesivat ja niinpä metsästimme otsalampun valossa tarvitsemiamme tavaroita. Kotimatkalla kaatosade alkoi ja kyllähän me nauroimme isoon ääneen juostessamme takaisin majapaikkaamme kohti. Paikalliset katsoivat meitä hieman ymmällään ja yrittivät tarjota suojaa mistä milloinkin. Kokemus oli sinänsä vertaansa vailla, mutta vaatteiden kuivuminen kestää monen monta päivää joten yritän välttää uusinnan ottamista. Sähköt katkesivat myös guesthousesta kun sinne saakka pääsimme, ja niinpä sitten kävimme suihkussa ja etsimme kuivaa päälle pantavaa jälleen otsalampun valoa apuna käyttäen.

Ensimmäiselle kahdelle viikolle meillä on hyvin työntäytteinen aikataulu ja tuntuu että aikaa levähtämiselle ei juurikaan ole. Merkittävin tapahtuma tällä viikolla oli vierailu Kakamega Provincial General Hospitalissa. Sairaala koostuu yksittäisistä taloista laajallaalueella, ja luonnon vihreys sai paikan vaikuttamaan viihtyisältä. Totuus kuitenkin iski vasten kasvoja kun astuimme sisään osastoille. Sänkyjä oli liian vähän verrattuna potilaiden määrään, osastot haisivat eritteille ja kaikki käyttötavara oli vanhaa ja kulunutta. Oloja katsellessa aseptiikka tuntuu lähes tuntemattomalta käsitteeltä, ainakin näin suomalaisen näkökulmasta. Lääkkeet
muovisiin nestepulloihin laitettiin neulalla suoraan pullon seinämän läpi ja neula jätettiin pullon kylkeen kiinni. Kanyylisidokset olivat törkyiset joten ei ole ihme jos infektiot ovat yleisiä. Toisaalta tähän kaikkeen saattaa vaikuttaa se, että kaikki hoitotoimenpiteet sänkypesusta leikkauksiin maksavat erikseen. Mikäli potilaalla on sairasvakuutus, voi hän mennä ns. paremmalle osastolle, jossa sänkyjen välissä on jopa verhot yksityisyyttä antamassa. Henkilökunta sairaalassa oli hyvin ystävällistä ja ainakin joillain osastoilla sitä oli enemmän kuin suomessa. Tämä taas tarkoittaa enemmän aikaa ja huomiota potilaille. Äitiyspuolella hiv-testaus oli ilmaista, mikä alentaa kynnystä siihen osallistumiseen. Äideille oli myös mahdollista osallistua
ryhmäohjaukseen ja -keskusteluun sekä yksittäisohjaukseen mikäli käy ilmi että hän on HIV-positiivinen. Hienoa oli myös se, että kaikki alle 5-vuotiaiden lasten hoitotoimenpiteet olivat ilmaisia. Kokonaisuudessaan sairaala oli kuitenkin järkytys, ja sai todella toivomaan että täällä olon aikana ei itse tule tarvitsemaan sairaalahoitoa.

Kulttuurishokin aiheuttamaa mielialaa kevensimme viikonloppuna käymällä härkätaistelussa lähistadionilla. Keniassa härät taistelevat keskenään, joten tapa poikkeaa esim. espanjalaisesta. Ihmiset yrittävät villitä ja suututtaa härkiä huutamalla ja tanssimalla, ja taisivatpa
jotkut syöttää niille jonkinmoisia huumausaineita tehdäkseen niistä aggressiivisempia. Ihmiset tosiaan parveilevat härkien ympärillä jopa silloin kun härät ottavat yhteen. Me fiksuina suomalaisina pysyimme kuitenkin tarpeeksi kaukana vaarasta. Härkiä `kaitsevat` ja niitä lähinnä olevilla ihmisillä oli kepit, joilla he voivat suojella itseään jos härkä päättäisi hyökätä. Minä en ajatusmaailmastani löydä logiikkaa sille, miten mikään risu voi suojata lähemmäs tonnin painoiselta järkäleeltä. Tunnelma paikan päällä oli erinomainen ja kuulemma nämä taistelut ovat
suurinta huvia paikallisille. Viikonloppuna pääsimme myös käymään Sirisiassa, paikassa jossa tulemme viettämään suurimman osan ajastamme ja suorittamaan harjoittelumme. Majoituspaikkamme on uskomattoman kaunis ja viihtyisä paikka, ja odotankin että pääsisimme sen rauhaan täältä kaupungista. Sirisian terveyskeskus/sairaala on huomattavasti viihtyisämpi kuin Kakamegassa, ja se tuntuukin mieluisammalta paikalta suorittaa harjoittelu.

Viikko on tuonut mukanaan paljon uutta ja täytyy tunnustaa että kaikesta olen kuitenkin nauttinut, niin sähkö- kuin vesikatkoksesta, höykkyyttävistä bussimatkoista ja sekavasta liikenteestä, auringosta, sateesta ja mahtavasta luonnosta.

-Jenny