Viime viikko meni aika samaan malliin kuin sitä edeltävä: muutamia tunteja paikallisten opiskelijoiden kanssa joille opettaja ei ilmesty, vierailu sairaalassa ja paljon vapaa-aikaa. Viimeisen viikon aikatauluun oli sisällytetty tutustumiset Kakamegan nähtävyyksiin. Tiistaina kävimme Crying Stonella, joka on toinen näistä kahdesta nähtävyydestä.
Torstaina meillä oli täysin vapaa päivä jonka päätimme viettää Golf-hotellin uima-altaalla. Luulin viisastuneeni ensimmäisestä päivästä kun poltin hartiani mutta ei, kun nyt piti sitten polttaa koko vartalon takapuoli. Jotenkin aurinko taas yllätti, ja polttamisen jäljet tuntuivat ja tulivat esiin vasta tunteja myöhemmin illalla. Eihän siinä muuta voi kun itseä syyttää, ehkäpä tässä nyt vihdoin olisi ottanut opikseen. Ilta huoneessamme oli täynnä itkunsekaista naurua kun palaneita kohtia rasvailtiin, nimittäin myös huonekaverini Marjo poltti itsensä. Ennen nukkumaan menoa piti ottaa särkylääkettä että yö ei menisi täysin valvoessa. Muutama yö tämän jälkeen oli aika vaikeita ja kivuliaita, mutta pikkuhiljaa tilanne helpotti.
Perjantai aamupäivä oli varattu toiselle nähtävyydelle, eli Kakamegan sademetsälle. Matkasimme bussilla Rondo Retreat Centreen, joka nykyään toimii virkistyspaikkana. Aikaisemmin se on ollut mm. nuorisokeskuksena sekä orpokotina. Keskuksessa voi majailla ja sieltä järjestetään patikointeja ympäröivään sademetsään. Ikävä kyllä meidän kävelymme metsässä oli hyvin lyhyt, arviolta se kesti vähän alle puoli tuntia. Ehdimme nähdä muutamia black and white colubus- apinoita ja muutamia erilaisia lintuja mutta eläinten kannalta siihen se sitten jäikin. Vaikkemme kävelleet kovinkaan syvälle metsään, niin taustameteli kuulosti aivan kuin elokuvien viidakkoääniltä. Kuvia poluilta otettiin mielin määrin mutta paikan tunnelma ja kauneus eivät niistä ikävä kyllä täysin välity.
Perjantaina sademetsässä käynnin jälkeen koitti aika, jolloin suuntasimme kohti Sirisiaa. Kuten olen aiemmin maininnut, tiet täällä ovat hirvittävät, ja matkat ovatkin yhtä heilumista ja pomppimista. Nyt kun tähän yhtälöön lisää palaneen selän ja jalat, voitte vain arvailla kuinka nautin reilu kahden tunnin matkasta.
Sirisiassa ympäristö on kauniimpaa ja rauhallisempaa kuin Kakamegassa, ja täällä päästään näkemään sitä todellista Afrikkaa. Ensimmäiset päivät täällä ovat menneet jälleen ympäristöön tutustumiseen ja laiskotteluun. Kylä on hyvin pieni(keskustan läpi käveleminen kestää alle 5min.) paikallinen väki on tottunut meihin valkonaamoihin, käyhän meitä täällä kaksi kertaa vuodessa. Tämä antaa vähän enemmän rauhaa kävellä kaduilla, mutta ainahan sitä jonkin verran herättää huomiota. Varsinkin lapset ovat hyvin innokkaita huutelemaan meille ”how are you?” , ”habari?” (kiswahilia:mitä kuuluu) ja ”Mzungu” (myöskin kiswahilia, käytetään valkonaamoista, meistä_ei_afrikkalaisista). Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme käymään lähellä sijaitsevan kallion päällä katselemassa maisemia. Kylästä katsottuna kallio näytti sijaitsevan kaukana, mutta todellisuudessa matka sen juurelle kesti puolisen tuntia. Saimme myös seuraksi liudan pieniä lapsia, jotka eivät paljoa puhuneet mutta olivat tyytyväisiä kun saivat kävellä kanssamme. Matka oli suureksi osaksi ylämäkeä joten olo oli kuuma ja hikinen. Maisemat laelta olivat kuitenkin kauniit joten reissu varmaan tulee tehtyä useampaankin otteeseen. Paluumatkalla näimme pienessä purossa todella ison liskon, pituutta oli yli metrin verran. Harmi ettei kamerat olleet valmiudessa joten komeus jäi ikuistamatta.
Täällä Sirisiassa majailemme omassa talossa, jossa on tilaa viidelle henkilölle. Niille jotka eivät taloon mahtuneet, on omat huoneet päärakennuksessa. Olemme viettäneet paljon aikaa talomme takapihalla mm. aurinkoa ottaen, lukien, frisbeetä heitellen ja korttia pelaten. Seuraa olemme saaneet pihalla asuvista koirista ja kanoista. Ruoka täällä on paljon parempaa kuin Kakamegassa, olemme saaneet niinkin kotoista ruokaa kuin pastaa ja jauhelihakastiketta. Alkaa pikkuhiljaa ruokahalukin parantua. Tällä viikolla meillä alkaa myöskin harjoittelu, josta kirjoittelen tarkemmin kunhan päästään vauhtiin. Nettiin pääsy täällä on tosin hieman vaikeahkoa, lähin nettikahvila kun sijaitsee n.20km päässä. Onneksi muutamat meistä on ostaneet paikalliset mokkulat, joten aivan hukassa ei olla
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti